Opiskelijoilla on monia tunnuksia, ja näkyvimpiä näistä ovat opiskelijahaalarit sekä teekkari- ja ylioppilaslakki. Näiltä sivuilta löydät tietoa opiskelijoiden eri tunnuksista.

Ylioppilaskunnan merkit

Ylioppilaskunnan merkeistä, niiden myöntämisestä ja käytöstä määrätään erikseen ylioppilaskunnan lippu- ja merkkiohjesäännössä. Ylioppilaskunnan merkkien lisäksi monilla järjestöillä on omia merkkejään, joista on säädetty järjestöjen omissa merkkiohjesäännöissä. Erilaisia merkkejä ovat mm. erilaiset nauhat, kunniamerkki, pienoiskunniamerkki, ansiomerkki, pienoisansiomerkki sekä erilaiset pienoismerkit.

Kokardi

Jokaisella ylioppilaskunnalla on oma lakkiin lisättävä kokardinsa. TREYn kokardia saavat käyttää toisen asteen valmistujaislakissaan kaikki ylioppilaskuntamme jäsenet. Ensimmäisen vuoden opiskelijat vaihtavat lakkinsa kokardin TREYn kokardiin Wappuna, yhteisen Wappuvalan jälkeen. Myöhempien vuosikurssien opiskelijat voivat vaihtaa TREYn kokardin lakkinsa otsaan vaikka heti. TREYn kokardia käytetään vain toisen asteen valmistujaislakissa. Teekkarilakissa käytetään Tampereen teekkarien kokardia, joka on kiinni uusissa teekkarilakeissa jo valmiiksi.

TREYn kokardin voi hankkia TREYn Hervannan ja keskustan palvelutiskeiltä kolmen euron hintaan.

Ylioppilaskuntanauha

Ylioppilaskuntanauha, joka on väreiltään petroli keltaisilla ja valkoisilla raidoilla

Ylioppilaskunnan nykyisillä ja entisillä jäsenillä sekä työntekijöillä on oikeus kantaa ylioppilaskuntanauhaa.  Kaikilla ylioppilaskunnan jäsenillä on oikeus lunastaa ylioppilaskunnan nauha maksutta ylioppilaskunnan palvelupisteiltä.

Leveä ylioppilaskuntanauha ruusukkeena

Ylioppilaskuntanauha on 30 mm leveä, ja sitä kannetaan oikealta olkapäältä rinnan yli viistoon vasemmalle. Nauha ei saa koskettaa paljasta ihoa. Nauhaa voidaan kantaa myös 95 mm leveänä kolmilehtisenä ruusukkeena vasemmassa rintapielessä.

Aloita ruusukkeen teko nauhan toisesta päästä. Taita nauha kaksin kerroin. Tästä muodostuu ruusukkeen pohja, jonka leveys on 8 cm.

Nauhan taitteluohjeen ensimmäinen vaihe

Aseta ruusukkeen pohja kuvan osoittamalla tavalla.

Nauhan taitteluohjeen toinen vaihe

Käännä ruusuke ympäri ja aloita ruusukkeen taittelu. Taittele ruusukkeeseen kolme kerrosta.

Viimeistele ruusuke solmulla. Taita viimeinen kerros ruusukkeen päällimmäisen kerroksen puoleen väliin ja taita nauha ylös. Taita nauhan pää ruusukkeen taakse.

Nauhan taitteluohjeen vaiheet 3.-10.

Tuo nauhan pää ruusukkeen alta ruusukkeen etupuolelle.

Nauhan taitteluohjeen 11. vaihe

Kiristä ruusukkeen solmuosa ja katkaise nauha sopivan mittaiseksi. Nauhan pää kannattaa ommella ruusukkeeseen muutamalla pistolla. Kiinnitä ruusuke mekon vasempaan rintaan esimerkiksi hakaneulalla.

Nauhan taitteluohjeen 12. vaihe

Merkit

TREY myöntää huomionosoituksia työstä ylioppilaskunnan hyväksi. Henkilöille myönnettäviä tunnuksia ovat kunniamerkki, ansiomerkki sekä kunniajäsenen merkki. Yhteisöille voidaan myöntää huomionosoituksena ylioppilaskunnan standaari.

Standaari

Kunniamerkki

Kunniamerkki

Kunniamerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminut erityisen pitkäkestoisesti, aktiivisesti ja laaja-alaisesti ylioppilaskunnan hyväksi sekä edistänyt ylioppilaskunnan päämääriä ja pyrkimyksiä. Kunniamerkki on kultainen ylioppilaskunnan riemusymboli, jota kannetaan leveän ylioppilaskuntanauhan keskellä. Merkin myöntämisen yhteydessä myönnetään pienoiskunniamerkki.

Ansiomerkki

Ansiomerkki

Ansiomerkki voidaan myöntää ylioppilaskunnan nykyiselle tai entiselle jäsenelle tai työntekijälle, joka on toiminut pitkään ja aktiivisesti ylioppilaskunnan hyväksi sekä edistänyt ylioppilaskunnan päämääriä ja pyrkimyksiä. Ansiomerkki on hopeinen ylioppilaskunnan riemusymboli, jota kannetaan leveän ylioppilaskuntanauhan keskellä. Merkin myöntämisen yhteydessä myönnetään pienoisansiomerkki.

Kunniajäsenen merkki

Kunniajäsenen merkki

Kunniajäsenen merkki myönnetään kunniajäsneksi kutsumisen yhteydessä. Ylioppilaskunta voi kutsua kunniajäsenekseen henkilön, joka on toiminut erittäin ansiokkaasti ylioppilaskunnan hyväksi. Kunniajäseneksi voidaan kutsua ainoastaan henkilö, joka ei ole ylioppilaskunnan nykyinen tai entinen jäsen tai työntekijä. Kunniajäsenen merkki on pronssinen ylioppilaskunnan riemusymboli, jota kannetaan leveän ylioppilaskuntanauhan keskellä. Merkin myöntämisen yhteydessä myönnetään kunniajäsenen pienoismerkki.

Opiskelijahaalarit

Opiskelijoiden haalarit ovat yksi opiskelijoiden näkyvimpiä tunnuksia. Lähes jokaiselta ainejärjestöltä löytyy omat haalarit, ja haalareiden värin avulla voikin tunnistaa tietyn alan opiskelijoita. On kuitenkin huomattava, että eri alojen järjestöillä voi olla saman väriset haalarit. Joillakin harrastejärjestöillä on myös käytössä omat haalarinsa. Haalarikulttuuri rantautui Tampereelle 1980-luvun alussa

Haalareita käytetään erinäisissä opiskelijatapahtumissa, ja niitä koristellaan haalarimerkein sekä erilaisilla muistoesineillä. Haalareiden lahkeen voi myös vaihtaa seurustelukumppaninsa kanssa. Jotkut tutkinto-ohjelmaa vaihtaneet opiskelijat ovat myös yhdistelleet uuden ja vanhan alansa haalareista. Jokainen haalari on kantajansa näköinen.

Automaatiotekniikan kilta Autek

Haalarit: keltainen

Bioteekkarikilta Bioner

Haalarit: samppanjankultainen

Bioteknologian opiskelijoiden ainejärjestö Biopsi

Haalarit: violetti

Blebeijit

Haalarit: valkoinen

Elram

Haalarit: musta

Erasmus Student Network, Finns and Internationals in Tampere ESN FINT

Haalarit: vihreä

International Teekkari Guild INTO Tampere ry

Haalarit: kirkkaan vihreä

Koneenrakentajakilta KoRK

Haalarit: punainen

Materiaali-insinöörikilta MIK

Haalarit: viininpunainen

PILE

Haalarit: musta

Porin Teekkarit – PoTka ry

Haalarit: tumman harmaa

Porin yliopistokeskuksen opiskelijayhdistys Pointer

Haalarit: viininpunainen

Rankat Ankat

Haalarit: oranssi

Signaalinkäsittelyn ja tietoliikennetekniikan ammattiainekerho TeLE

Haalarit: mintunvihreä

Sähkökilta ry, Skilta

Haalarit: sähkönsininen

Tampere International Global Society Students (TIPSY)

Haalarit: Purppura

Tampere University Students of Sustainable Urban Development Urbanum ry

Haalarit: Baby blue

Tampereen Arkkitehtikilta TamArk

Haalarit: iloisen musta

Tampereen Lääketieteen Kandidaattiseura (lääketieteen opiskelijoiden ainejärjestö) TLK ry

Haalarit: valkoinen

Tampereen psykologian opiskelijoiden ainejärjestö Cortex ry

Haalarit: punainen

Tampereen Rakentajakilta TARAKI

Haalarit: tummansininen

Tampereen TietoTeekkarikilta TiTe

Haalarit: musta

Tampereen yliopiston filosofian opiskelijoiden ainejärjestö Aatos

Haalarit: musta

Tampereen yliopiston hallintotieteitä opiskelevien ainejärjestö Staabi ry

Haalarit: tummanvihreä

Tampereen yliopiston historianopiskelijat Patina ry

Haalarit: viininpunainen

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijat UDK ry

Haalarit: vihreä

Tampereen yliopiston journalistiikan ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden ainejärjestö Vostok ry

Haalarit: oranssi

Tampereen yliopiston kasvatustieteen ja aikuiskasvatuksen ainejärjestö Mentor ry

Haalarit: tummanvihreä

Tampereen yliopiston kauppatieteiden opiskelijat – Boomi ry

Haalarit: laivastonsininen

Tampereen yliopiston kirjallisuuden opiskelijoiden ainejärjestö Teema ry

Haalarit: musta

Tampereen yliopiston käännöstieteen opiskelijoiden ainejärjestö Transla ry

Haalarit: musta

Tampereen yliopiston logopedian opiskelijoiden ainejärjestö Ääni ry

Haalarit: tummanturkoosi

Tampereen yliopiston luokanopettajaksi opiskelevien ainejärjestö OKA ry

Haalarit: tummansininen

Tampereen yliopiston matematiikan aineenopettajat Kalma ry (toiminta loppunut)

Haalarit: tummanvihreä

Tampereen yliopiston matematiikan, tilastotieteen ja tietojenkäsittelytieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Luuppi ry

Haalarit: piin harmaa

Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen ainejärjestö Iltakoulu ry

Haalarit: tummanvihreä

Tampereen yliopiston sosiaalitieteiden ja yhteiskuntatutkimuksen opiskelijoiden aineyhdistys Interaktio ry

Haalarit: turkoosi

Tampereen yliopiston sosiaalityön opiskelijoiden ainejärjestö SOS ry

Haalarit: valkoinen

Tampereen yliopiston suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestö Kopula ry

Haalarit: Suomen lipun sininen

Tampereen yliopiston terveystieteiden ainejärjestö Salus ry

Haalarit: fuksianpunainen

Tampereen yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö ITU ry

Haalarit: tummanvihreä

Tampereen yliopiston vieraiden kielten opiskelijoiden ainejärjestö Lexica ry

Haalarit: punainen

Tampereen yliopiston viestinnän opiskelijoiden ainejärjestö Reettorit ry

Haalarit: musta

TaSciEn – Tampere Science and Engineering Students’ association ry

Haalarit: scientific cyan

TEA-club

Haalarit: valkoinen pinkillä raidalla

Teknis-luonnontieteellinen kilta Hiukkanen

Haalarit: violetti

Tekstiili- ja vaatetusinsinöörikerho TVIK (toiminta loppunut)

Haalarit: vaaleanpunainen

Tietojohtajakilta Man@ger

Haalarit: harmaa

Tuotantotalouden kilta Indecs

Haalarit: valkoinen

Uranaisten Opiskelijaseura UrOs

Haalarit: ruskea

Ympäristöteekkarikilta YKI

Haalarit: vihreä

Lakit

Ylioppilaslakki

Yliopistoperinteisiin kuuluu ylioppilaslakki, jolla on takanaan jo 150 vuoden historia. Alun perin ylioppilasunivormusta jäljelle jäänyt tunnus yleistyi Suomessa 1860-70-lukujen taitteessa Ruotsin ja Tanskan mallin mukaan. Vielä 50-luvulla lakkia käytettiin yleisesti toukokuun alusta syyskuun loppuun, nykyään sen käyttö rajoittuu pääasiassa wappuun.

Mustavalkoinen ylioppilaslakki on suomenkielisillä matalampi ja kapeampi kuin suomenruotsalaisilla. Lakin vuori on yleensä sinivalkoinen tai osakuntavärien mukainen. Ylioppilaslakin lisäksi käytössä on muitakin valmistujaislakkeja. Kaksoistutkinnon suorittaneilla lakin samettinauha on mustan sijaan tummanvioletti. Ylioppilaslakki ei ole ainoa valmistujaislakki, vaan ammattikoulun suorittaneet voivat hankkia ammattilakin oman alansa väreissä.

Teekkarilakki

Teekkareiden selkein ja näkyvin tunnus on teekkarilakki. Tuo veikeä tupsulakki otettiin tekniikan opiskelijoiden käyttöön Ruotsista 1800-luvun lopulla. Erinäisten kehitysvaiheiden jälkeen lakista on tällä hetkellä käytössä viittä erilaista mallia: oululaisten hiippalakkimainen versio, jyväskyläläisten 8-kulmainen, lappeenrantalaisten ja itäsuomalaisten 7-kulmainen, turkulaisten pyöreä sekä otaniemeläisten, tamperelaisten ja vaasalaisten 6-kulmainen versio.

Tamperelaisen teekkarilakin käyttö

Tamperelaiset teekkarit painavat lakin päähänsä Wappuyönä Suomen neidon lakituksen yhteydessä. Kesällä lakkia saa käyttää vapaasti kunnes se syyskuun viimeisenä päivänä lasketaan arvokkaasti talvilepoon. Talvella lakkia saa käyttää vain erikseen myönnetyllä luvalla. Teekkarilakki on teekkarille lähes pyhä esine, mutta sitä ei ole kuitenkaan tarkoitettu hyllylle pölyttymään vaan ahkeraan ja arvokkaaseen käyttöön. Lakinkäyttöoikeuksia myöntää Tampereen Teekkarit ry.

Teekkarilakin tilaus

Teekkarilakkien myynnistä huolehtii Tampereen Teekkarit ry. Teekkarilakki sovitetaan, tilataan ja maksetaan lukuvuoden kuluessa. Ajoissa tilattu ja maksettu lakki on viime tipassa maksettua halvempi. Teekkarilakin sovitukset tehdään ylioppilaskunnan Hervannan palvelupisteellä. Huom! Tilaamasi lakin kokoa ei voi muuttaa, joten sovita huolella. Tilaus on sitova. Teekkarilakit voit tilata Tampereen Teekkarien verkkokaupasta täältä.