Muun hauskanpidon ohessa opiskelijat juhlivat myös akateemisten pöytäjuhlien muodossa. Näiltä sivuilta löydät tietoa vuosijuhlista ja sitseistä sekä ohjeistuksia yhdenvertaiseen sitsaamiseen.
Vuosijuhlat
Opiskelijat juhlivat muutaman kerran vuodessa ykköset päällä vuosijuhlissa. Vuosijuhlien pukukoodi on frakki tai tumma puku, naisilla täyspitkä iltapuku. Juhlissa kannetaan lisäksi akateemisia kunniamerkkejä.
Vuosijuhlilla käyttäydytään juhlaetiketin mukaisesti. Tarkoitus ei ole kuitenkaan turhaan jäykistellä, vaan juhlissa ollaan pitämässä hauskaa. Ennen varsinaista pääjuhlaa ohjelmaan perinteisesti kuuluu kutsuvieraille järjestettävä cocktailtilaisuus eli kokkarit, joiden aikana eri yhteisöt luovuttavat lahjoja. Suurin osa juhlaväestä tulee kuitenkin vasta pääjuhlaan. Tervetuliaismaljan jälkeen alkaa ruokailu, jonka aikana pöydistä kajahtavat äänekkäät juomalaulut. Ruokalajien väleissä pidetään erilaisia puheita. Kahvin ja konjakin jälkeen alkaa tanssi, joka jatkuu ensimmäisillä jatkoilla. Aamun sarastaessa siirrytään usein vielä toisille jatkoille, joilla odottaa usein lämmin sauna. Isoimmat juhlat päättyvät vielä silliaamiaiseen eli sillikseen seuraavana aamuna.
Sitsit
Sitsit ovat vuosijuhlia pienemmät ja vähemmän muodolliset kekkerit. Niitä järjestävät järjestöt esimerkiksi vuosipäivien juhlistamiseksi tai yleisen hauskanpidon takia. Jotkut järjestöt järjestävät myös hauskoja teemasitsejä sekä yhteisiä sitsejä järjestöjen kesken. Tamperelaiseen sitsiperinteeseen kuuluvat hyvä ruoka, runsas juoma ja reipas laulu. Sitsiruokailu on yleensä seisovasta pöydästä. Ruokailun lomassa voi juhlasta ja teemasta riippuen olla ohjelmaa, puheita tai lahjanluovutuksia, vuosijuhlasitseillä yleensä tanssiakin. Nämäkään juhlat eivät lopu ennen aamua.
Opas yhdenvertaiseen sitsaamiseen
Sitsit ovat suomalaiselle opiskelijakulttuurille tyypillinen tapahtumaformaatti sekä mainio tapa tutustua uusiin ihmisiin ja pitää hauskaa. Oheisessa oppaassa on kuvailtu tapoja, joilla sitsien järjestäjät ja osallistujat voivat huomioida monenlaiset juhlijat ja tehdä sitseistä omalta osaltaan turvallisemmat ja viihtyisämmät kaikenlaisille opiskelijoille. Lue ja poimi vinkit omaan tai järjestösi käyttöön! TREYn opas yhdenvertaiseen sitsaamiseen löytyy TREYn materiaalipankista täältä.
Jos kaipaat lisää tukea yhdenvertaisten sitsien järjestämiseen, häirinnän ehkäisemiseen tai muuhun tapahtumakulttuurin kehittämiseen, voit aina olla yhteydessä ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilöihin tai yhdenvertaisuudesta vastaaviin henkilöihin! He tarjoavat luottamuksella keskusteluapua isoissa ja pienissä pulmatilanteissa.