Haaveita ja visioita ensi vuoden toiminnasta – gotta catch them all!

Vaikka syksy vasta tekeekin tuloaan, ja puiden lehdet ovat pääasiassa edelleen vihreät, on TREYn toiminnan suunnittelu ensi vuodelle lähtenyt jo kovaa vauhtia käyntiin! Opiskelijayhteisöltämme kerättiin elokuussa aloitteita ylioppilaskunnan ensi vuoden toimintasuunnitelmaan, talousarvioon ja tapahtumakalenteriin, ja saadut ideat innostivat ainakin allekirjoittanutta. Aloitteiden teemoiksi nousivat muun muassa opiskelijoiden mielenterveys ja yksinäisyys, opiskelijajärjestöjen ja hallinnon opiskelijaedustajien kouluttaminen ja tukeminen sekä kehitysyhteistyö.

Ensi vuoden toiminnan visiointia on tehty viime viikkoina myös toimistolla hallituksen jäsenten ja työntekijöiden kesken, ja alkuviikosta edustajisto pääsi pureutumaan sekä aloitteisiin että toimistolta tulleisiin ideoihin ensi vuoden toiminnasta omassa workshopissaan. Olemme kysyneet itseltämme tärkeimmän kysymyksen: Mitä toimenpiteitä meidän tulee ensi vuonna tehdä, jotta yhteisömme voi palautua koronasta, opiskelijoiden asema voi vahvistua pandemian jäljiltä ja opiskelijakulttuuri voi taas kukoistaa aiemmalla loistollaan?

Edustajisto on nyt mukana ensi vuoden toiminnan suunnittelussa aiempia vuosia vahvemmin ja aiemmin, mikä on tervetullut kehityssuunta. Vedän itse toimintasuunnitelmaprosessia hallituksen puheenjohtajan kanssa nyt toista vuotta, ja olen innoissani siitä, että joka vuosi voimme kehittää ylioppilaskunnan toimintaa entistä osallistavammaksi, yhteisöllisemmäksi, ja myös prosessien kannalta tehokkaammaksi. Edustajiston alkuviikon workshop ja edaattorien siellä käymät keskustelut TREYn ensi vuoden suunnasta ja toiminnan kehittämisestä täyttivät minut ylpeydellä ja innolla. Tuntuu, että tätä ylioppilaskuntaa rakennetaan ja kehitetään yhteisömme voimin, ja se on hieno tunne!

Tällä viikolla alkoi ensimmäisen toimintasuunnitelmaluonnoksen kirjoittamistyö, mikä on sekä ideoiden saattamista paperille että toiminnan painopisteiden kirkastamista: mitkä ideat lopulta päätyvät tosuun, mitkä taas sulautuvat osaksi ylioppilaskunnan jatkuvaa toimintaa, ja mitä jää pöytälaatikkoon odottamaan otollisempaa aikaa? Ihana ideoinnin vaihe alkaa muuttua konkretiaksi, jolloin luopumistyötäkin joudutaan tekemään, mutta onneksi työn alla oleva materiaali on monipuolista ja muodostaa varmasti tasapainoisen sekä opiskelijoiden elämää parantavan kokonaisuuden. Toimintasuunnitelman toisen luonnoksen avoin kommenttikierros käynnistyy lokakuun puolivälissä ja toivon, että saamme silloin kuulla lisää yhteisön mielipiteitä silloin käsillä oleviin suunnitelmiin. Odotan innolla, mitä tämä syksy tuokaan tullessaan, ja millainen toimintasuunnitelma lopulta löytää tiensä edustajiston päätettäväksi marraskuun loppupuolen syyskokoukseen!

– Saana, viestinnän ja vaikuttamisen asiantuntija sekä prosesseista innostuva haaveilija