Katsaus opiskelijoiden asumiseen

Olen välillä kuullut sanottavan, että jokaisen opiskelijan tulisi asua mahdollisimman edullisessa soluasunnossa. Monille opiskelijoille soluasuminen onkin mukava ja edullinen vaihtoehto asua yhteisöllisesti opiskelun ajan, mutta kaikki opiskelijat eivät mahdu samaan muottiin. Opiskelijoilla on monenlaisia tarpeita asumiselle. Osalla on esimerkiksi jo perhettä tai terveydentila voi luoda vaatimuksia asumiselle. Lisäksi rakentamisen trendit ovat muuttuneet. Esimerkiksi uuteen rakenteilla olevaan TOAS Hippokseen ollaan tekemässä opiskelijoiden palautteen perusteella pieniä keittiöllisiä ja kylpyhuoneellisia yksiöitä, joiden yhteyteen rakennetaan yhteisiä olohuoneita.

Eduskuntavaalien alla on herännyt keskustelua yleisen asumistuen uudistuksista tai jopa opiskelijoiden palauttamisesta opintotuen asumislisään perustuvaan malliin. Opintotuen asumislisä oli vuoteen 2017 asti käytössä ollut tukimuoto, jonka saaminen oli sidottu opintotuen nostamiseen. Tukea sai maksimissaan 200 euroa kuukaudessa asuinpaikasta ja vuokran suuruudesta riippumatta. Opintotukeen linkittyvä asumislisä on ongelmallinen, sillä kaikki opiskelijat eivät välttämättä saa opintotukea ja valtaosa ei saa sitä kesällä. Lisäksi sen määrä on ollut pienempi, kuin nykyisessä yleisessä asumistuessa. On otettava huomioon myös se, että Nyyti ry:n mukaan yli puolia opiskelijoista stressaa toimeentulo. Mikäli siis haluamme ratkaisuja mielenterveyskriisiin, opiskelijoiden asumisesta ei kannattaisi säästää.

 

 

Opiskelijoiden asumisessa on otettava huomioon myös etäopiskelun vaikutukset. Pieni soluasunto tai yksiö ei ole ihanteellinen etäopiskeluun, sillä aina asuntoihin ei mahdu ergonomista työpistettä. Olen itse asunut viimeiset neljä ja puoli vuotta yksiössä toisen ihmisen kanssa, joten kotona opiskelupisteet ovat olleet keittiön pöytä tai sohva. Tämän vuoksi opiskelijoiden asuminen kytkeytyy myös kampuksiin ja niiden kehittämiseen. Opiskelijat tarvitsevat uusia, etäopiskeluun soveltuvia tiloja niin hiljaiseen työhön kuin siihenkin, että etäluennolla voi vaikkapa avata mikin.

Summa summarum, opiskelijoiden asumisen kehittämisessä tulee muistaa opiskelijoiden moninaisuus ja monipuoliset tarpeet. Opiskelijatkin haluavat asunnon, joka on ennen kaikkea itselle mieleinen koti.

Kirjoittaja on TREYn hallituksen jäsen Julia Malvikko