Tampereen ja Turun välillä henkilö- ja rahtiliikennettä vilkkaasti kuljettava valtatie 9 piirrettiin kartalle nykymuotoonsa kuumatkojen ja kulttuurivallankumousten värittämän 60-luvun loppuvuosina. Suomen suurinta potkukelkkaa, Kylmäkosken vankilaa ja Ideaparkin neonvaloviidakkoa lukuunottamatta tienvarsi koostuu lähinnä hirviaidasta ja Elovena-kauraa kasvavista pelloista. Suurimman osan vuodesta ysitie on tuhkanharmaa parituntinen tasaisessa autojonossa. Linja-auton penkissä on aina sama 80-luvun lasketteluvaatteista muistuttava kuosi.
Edelliset kaksi vuotta olen viettänyt säännöllisiä tuokioita noissa riemunkirjavissa penkeissä kahden kotikaupunkini väliä matkaten. Vaikka Tampereen ja Turun välille pakotetaan paikallislehtien huumori- ja yleisönosastopalstoilla iänikuista vastakkainasettelua, on niillä kuitenkin myös paljon samoja piirteitä. Suuret ja monialaiset yliopistot ja megalomaaniset keskusta-alueiden rakennusprojektit eivät maakuntakyltteihin katso. Molemmat kaupungit tuntuvat kärsivän tarpeettomasta alemmuuskompleksista Helsinkiä kohtaan.
Luonnollisesti uuden työn aloittaminen, asuntokaupat ja perheenlisäys ovat edesauttaneet tamperelaistumistani vaikka autojen ikkunoihin imukupeilla kiinnitettyihin Tappara- ja Ilves-paitoihin tai iloiseen asiakaspalveluun en olekaan vielä tottunut. Saapuminen Viinikan “liikenneympyrään” alkaa pikku hiljaa tuntumaan yhtä tutulta kuin Turun Tuomiokirkon tornin näkeminen kattojen yllä valtatien päättyessä Auran rannoille.
Työnkuvani mukainen tamperelaisessa opiskelijayhteisössä luoviminen on ollut erittäin mielenkiintoinen, silmiäavaava ja haastava tehtävä. Jokainen yliopisto on oma ekosysteeminsä omine perinteineen, erityispiirteineen ja kummallisuuksineen. Kahden ekosysteemin yhdistämisessä on valtavasti työtä, mutta kaikki joihin olen vuoden aikana työssäni törmännyt ovat ottaneet sen vastaan upealla asenteella ja suurella kiinnostuksella. Myönnettäköön että oma roolini hieman hitaana turkulaisena humanistina on antanut minulle mahdollisuuden kysellä paljon kysymyksiä ja nähdä rakentuva yhteisö ulkopuolisen tarkkailijan silmin. Kiitos silti kaikille tuutorivastaaville ja TREYn toimijoille jotka ovat jaksaneet juurta jaksain selittää minulle auki erinäisiä tamperelaisen opiskelijakulttuurien kummallisuuksia.
Kahden kotikaupungin välillä matkustaminen ei ole opiskelijayhteisössä harvinaisuus. Moni teistä on jostakin muualta, tekemässä opintojanne ja elämässä opiskelijaelämää Tampereella. Pian olette jo matkalla muualle. Muutin itse tänne viimeistellessäni vielä opintojani Turun yliopistossa. Kärsin kovasta koti-ikävästä ja kyseenalaistin pitkälti kaikki valinnat jotka olin elämässäni siihen asti tehnyt. Samaan aikaan gradutiedostolla kursori vilkkui paikallaan ilman armoa. Siitä ajasta ei ole nostettavissa mitään syvällisiä elämänohjeita, mutta huomasin että ihmisillä on kyky sopeutua uusiin tilanteisiin ja elinympäristöihin varsin hyvin. Valmistuin, ja huomasin että ajan kanssa Tampere alkoi tuntua hyvältä asuinpaikalta. Jos olet uusi opiskelija ja mietit miten pärjäät uudessa kotikaupungissasi, muista olla kärsivällinen ja lähde tutustumaan kaupunkiin sekä opiskeluympäristöösi. Liity opiskelijayhdistykseen, lähden keikoille, omaksu ja käytä hyväksesi sitä valtavaa tietomäärää joka yliopistolla on käytettävissäsi. Pian kaupunki tuntuu jo kodikkaammalta.
Linja-auton rengasmelu ja ohitse vilisevät pikavuoropysäkit pysyvät kiinteinä osina elämääni myös tulevaisuudessa, mutta onneksi bussit kulkevat kahden hienon yliopistokaupungin väliä tiuhaan. Molempien kutsuminen kotikaupungiksi tuntuu luontevalta. Toivon vain, että bussilinjojen liikennöitsijät perustaisivat kaltaisilleni ysitien suurkuluttajille kanta-asiakasohjelman. Säästäisin sillä pitkän pennin.