TREYssä työskentelee joukko opiskelijaelämän asiantuntijoita. Ylioppilaskunnan asiantuntijat tekevät aktiivista vaikuttamistyötä yliopisto- ja kaupunkitasolla sekä valtakunnallisesti. Lisäksi he antavat neuvontaa omaan alaansa liittyen ja järjestävät koulutuksia ja tilaisuuksia ylioppilaskunnan aktiiveille ja järjestöille. Asiantuntijat myös valmistelevat asioita hallitukselle ja työskentelevät hallituksen päätöksenteon tukena.
Pääsihteeri johtaa ylioppilaskunnan toimistoa ja toimii esittelijänä ja sihteerinä hallituksen, edustajiston ja valiokuntien kokouksissa. Pääsihteeri kehittää ylioppilaskunnan toimintaa, johtaa vaikuttamistyötä, hoitaa edustustehtäviä ja pitää yhteyttä sidosryhmiin. Talous- ja hallintopäällikkö vastaa ylioppilaskunnan taloudesta ja hallinnosta sekä toimii toimistohenkilökunnan esihenkilönä. Taloussihteeri hoitaa ylioppilaskunnan arjen talousasioita ja taloushallintoa. Toimistohenkilökunta vastaa jäsenpalveluiden tarjoamisesta ja toimiston arjen pyörittämisestä. Heidän kauttaan voi hoitaa jäsenmaksuhin ja opiskelijakorttiin liittyviä asioita sekä lainata tavaroita ja tehdä tilavarauksia.
Koulutuspoliittinen sektori auttaa opintoihin, opiskeluun, työelämään ja yliopistoon liittyvissä asioissa. Sosiaalipoliittinen sektori auttaa toimeentuloon, asumiseen, terveyteen, hyvinvointiin, yhdenvertaisuuteen, liikuntaan, kaupunkivaikuttamiseen ja ympäristöön liittyvissä asioissa. Kansainvälisten asioiden asiantuntija auttaa kansainvälisyyteen ja kansainvälisiin opiskelijoihin liittyvissä asioissa. Ylioppilaskunnassa työskentelee myös asiantuntijoita järjestöjen, viestinnän, ylioppilaskunnan brändin, tuutoroinnin ja tapahtumatuotannon parissa.
Henkilöstön kuvat: TT-kamerat // Patrik Parviainen, Antton Oksanen, Milla Tyyskä, Amanda Lukkarinen, Reetta Sihto
Pääsektori ja talous
Adam Zeidan: pääsihteeri
paasihteeri@trey.fi
050 361 2854
Oke Rouhe: talouspäällikkö
oke.rouhe@trey.fi
045 775 05212
Lea Kontoniemi: taloussihteeri
lea.kontoniemi@trey.fi
044 361 0212
Samuli Aerikkala: myynti- ja markkinointikoordinaattori
samuli.aerikkala@trey.fi
044 718 4453
Toimistohenkilökunta
Joni Pelkonen: jäsenpalveluassistentti (keskustakampus)
joni.pelkonen@trey.fi
044 361 0210
Helky Kouri: jäsenpalveluasiantuntija (Hervannan kampus)
helky.kouri@trey.fi
040 713 0073
Koulutuspoliittinen sektori
Jenna Rantanen: koulutuspolitiikan ja kansainvälisten asioiden asiantuntija (kansallinen koulutuspolitiikka, työelämä, kansainvälisyys, neuvonta, opetuksen ja koulutuksen kehitys, pedagogiikka)
jenna.rantanen@trey.fi
050 361 2849
Telegram: @treyjenna
Tiia Virtanen: koulutuspoliittinen asiantuntija (hallinnon opiskelijaedustajat, järjestökopot, neuvonta, yliopiston hallinto, työryhmäedustukset)
tiia.virtanen@trey.fi
040 713 0077
Telegram: @treytiia
Sosiaalipoliittinen sektori
Ilona Taubert: sosiaalipoliittinen asiantuntija (asuminen, toimeentulo, kaupunkivaikuttaminen, vaalit, ympäristö)
ilona.taubert@trey.fi
hairinta@trey.fi
050 361 2846
Telegram: @treyilona
Laura Kaipia: sosiaalipoliittinen asiantuntija (hyvinvointi, yhdenvertaisuus, terveys, liikunta)
laura.kaipia@trey.fi
hairinta@trey.fi
040 713 0074
Telegram: @treylaura
Viestintä ja vaikuttaminen
Saana Hytönen: viestinnän ja vaikuttamisen asiantuntija
saana.hytonen@trey.fi
050 361 2454
Telegram: @treysaana
Yhteisö
Yeti Ahonen-Kakko: järjestöasiantuntija
yeti.ahonen-kakko@trey.fi
hairinta@trey.fi
040 713 0079
Telegram: @treyyeti
Teemu Juutilainen: tuutoroinnin asiantuntija
teemu.juutilainen@trey.fi
040 713 0070
Telegram: @treyteemu
Sami Perkiö: tapahtuma- ja yhteisöasiantuntija
sami.perkio@trey.fi
044 738 4092
Telegram: @treysami
Ylioppilaslehti Visiiri
Maria Muilu: päätoimittaja
maria.muilu@trey.fi
044 901 3984
Telegram: @visiirimaria