TREYssä työskentelee joukko opiskelijaelämän asiantuntijoita. Ylioppilaskunnan asiantuntijat tekevät aktiivista vaikuttamistyötä yliopisto- ja kaupunkitasolla sekä valtakunnallisesti. Lisäksi he antavat neuvontaa omaan alaansa liittyen ja järjestävät koulutuksia ja tilaisuuksia ylioppilaskunnan aktiiveille ja järjestöille. Asiantuntijat myös valmistelevat asioita hallitukselle ja työskentelevät hallituksen päätöksenteon tukena.
Pääsihteeri johtaa ylioppilaskunnan toimistoa ja toimii esittelijänä ja sihteerinä hallituksen, edustajiston ja valiokuntien kokouksissa. Pääsihteeri kehittää ylioppilaskunnan toimintaa, johtaa vaikuttamistyötä, hoitaa edustustehtäviä ja pitää yhteyttä sidosryhmiin. Talous- ja hallintopäällikkö vastaa ylioppilaskunnan taloudesta ja hallinnosta sekä toimii toimistohenkilökunnan esihenkilönä. Taloussihteeri hoitaa ylioppilaskunnan arjen talousasioita ja taloushallintoa. Toimistohenkilökunta vastaa jäsenpalveluiden tarjoamisesta ja toimiston arjen pyörittämisestä. Heidän kauttaan voi hoitaa jäsenmaksuhin ja opiskelijakorttiin liittyviä asioita sekä lainata tavaroita ja tehdä tilavarauksia.
Koulutuspoliittinen sektori auttaa opintoihin, opiskeluun, työelämään ja yliopistoon liittyvissä asioissa. Sosiaalipoliittinen sektori auttaa toimeentuloon, asumiseen, terveyteen, hyvinvointiin, yhdenvertaisuuteen, liikuntaan, kaupunkivaikuttamiseen ja ympäristöön liittyvissä asioissa. Kansainvälisten asioiden asiantuntija auttaa kansainvälisyyteen ja kansainvälisiin opiskelijoihin liittyvissä asioissa. Ylioppilaskunnassa työskentelee myös asiantuntijoita järjestöjen, viestinnän, ylioppilaskunnan brändin, tuutoroinnin ja tapahtumatuotannon parissa.
Kuvat: TT-kamerat
Pääsektori ja talous

Adam Zeidan: Pääsihteeri
paasihteeri@trey.fi
050 361 2854

Oke Rouhe: Talouspäällikkö
oke.rouhe@trey.fi
045 775 05212

Lea Kontoniemi: Taloussihteeri
lea.kontoniemi@trey.fi
044 361 0212

Samuli Aerikkala: Myynti- ja markkinointikoordinaattori
samuli.aerikkala@trey.fi
044 718 4453
Toimistohenkilökunta

Joni Pelkonen: Jäsenpalveluassistentti, keskustakampus
joni.pelkonen@trey.fi
044 361 0210

Helky Kouri: Jäsenpalveluasiantuntija, Hervannan kampus
helky.kouri@trey.fi
040 713 0073
Koulutuspoliittinen sektori

Jenna Rantanen: Koulutuspolitiikan ja kansainvälisten asioiden asiantuntija (Kansallinen koulutuspolitiikka, työelämä, kansainvälisyys, neuvonta, opetuksen ja koulutuksen kehitys, pedagogiikka)
jenna.rantanen@trey.fi
050 361 2849
Telegram: @treyjenna

Tiia Virtanen: Koulutuspoliittinen asiantuntija (Hallinnon opiskelijaedustajat, järjestökopot, neuvonta, yliopiston hallinto, työryhmäedustukset)
tiia.virtanen@trey.fi
040 713 0077
Telegram: @treytiia
Sosiaalipoliittinen sektori

Ilona Taubert: Sosiaalipoliittinen asiantuntija (asuminen, toimeentulo, kaupunkivaikuttaminen, vaalit, ympäristö)
ilona.taubert@trey.fi
050 361 2846
Telegram: @treyilona

Laura Kaipia: Sosiaalipoliittinen asiantuntija (hyvinvointi, yhdenvertaisuus, terveys, liikunta)
laura.kaipia@trey.fi
040 713 0074
Telegram: @treylaura
Viestintä ja vaikuttaminen

Saana Hytönen: Viestinnän ja vaikuttamisen asiantuntija
saana.hytonen@trey.fi
050 361 2454
Telegram: @treysaana
Yhteisö

Yeti Kakko: Järjestöasiantuntija
yeti.kakko@trey.fi
040 713 0079
Telegram: @treyyeti

Teemu Juutilainen: Tuutoroinnin asiantuntija
teemu.juutilainen@trey.fi
040 713 0070
Telegram: @treyteemu

Jussi Kekki: Tapahtumatuottaja
jussi.kekki@trey.fi
044 361 0204
Telegram: @treykekki
Ylioppilaslehti Visiiri

Maria Muilu: Päätoimittaja
maria.muilu@trey.fi
044 901 3984
Telegram: @lusmuilu

Art Director: Pauliina Lindell
pauliina.lindell@trey.fi
044 361 0213
Telegram: @visiiripauliina